2009 perustetaan palveluverkon kehittämisen työryhmä, jonka tavoitteena on kartoittaa Helsingin julkisten palveluiden mahdollisia säästökohteita. Taustalla on Helsingin kaupungin strategiaohjelmaan 2009–2012 kirjattu toimenpide, jossa palveluverkkoa kuten kouluja, päiväkoteja, nuorisotiloja ja terveysasemia tullaan tarkastelemaan kokonaisuutena.
2009 Kartanopuiston vieressä toimivalle Kaarelan ratsutallille suunnitellaan tallin laajennusta ja maneesia eli ratsastushallia. Lisäksi alueella voimassa olevassa asemakaavassa on aluevaraus liikuntapuistolle, jota halutaan samalla päivittää.
2009 Yleisten töiden lautakunta hyväksyy 11.2. Malminkartanonaukion uudet katusuunnitelmat (Malminkartanonaukio, Puustellinaukio, Puustellinpolku).
2008 Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy 11.12. Honkasuon asemakaavaehdotuksen. Lopullinen asemakaava viimeistellään yhteistyössä valittujen kumppanien kanssa. Toteuttajat valitaan myöhemmin erillisellä kilpailulla, jossa erityistä huomiota kiinnitetään rakentamisen ja rakennusten elinkaaren ekotehokkuuteen.
2007 Helsingin kaupunki tekee maakaupan, jossa se hankkii Honkasuolta ja Hakuninmaalta 58 hehtaaria maata 30 miljoonalla eurolla. Myyjänä toimii kiinteistösijoitusyhtiö Sponda. Jo vuonna 2003 kaupunki oli aikeissa ostaa maata samalta alueelta, mutta tuolloin kaupat jäivät tekemättä.
2006 Kaupunginhallitus päättää 26.6. asettaa Honkasuon ja Malminkartanon täyttömäen alueet rakennuskieltoon asemakaavan laadintaa varten. Honkasuolle ryhdytään suunnittelemaan uutta asuinaluetta noin 1500 ihmiselle.
2006 Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy 16.2. Honkasuon, täyttömäen ja sen ympäristön suunnitteluperiaatteet. Alueen jatkosuunnittelussa ei varauduta Malminkartanon täyttömäen laajentamiseen ja Kehä II:n osalta tutkitaan Honkasuon alittavaa tunnelilinjausta. Liikenne- ja viheryhteydet Honkasuolta Malminkartanoon ja Myyrmäkeen turvataan.
2004 järjestetään Tuohiaukion ja Kehruuaukion kortteleista arkkitehtuurikilpailu. Kilpailun voitti arkkitehtitoimisto Juha Mutanen ehdotuksella Siksakkia. HITAS-taloyhtiöt valmistuivat vuonna 2008.
2004 Rakennusvirasto teettää Malminkartanon täyttömäestä maisema- ja virkistyskäytön yleissuunnitelman sekä YVA-selvityksen, jossa arvioidaan puhtaiden ja epäpuhtaiden ylijäämämaiden sijoittamisen vaikutuksia. Uudenmaan ympäristökeskuksen lausunnossa 29.11.2005 todetaan YVA:n olevan riittävä vain puhtaiden ylijäämämaiden sijoittamiseksi.
2003 Kaupunginvaltuusto hyväksyy 23.4. asemakaavan muutoksen, jossa Puustellinrinteen itäpuolinen kortteli muutetaan asuntorakentamiseen. Samalla kaavassa osoitettiin Malminkartanon kirkolle uusi tontti Puustellintien ja Malminkartanontien kulmasta.
2003 järjestetään jo kolmas arkkitehtikilpailu Malminkartanon kappelista. Kutsukilpailun voittajaksi valittiin jälleen Miikka Hirsimäen ehdotus - tällä kertaa nimeltään "Käpy". Kirkkovaltuusto päätti myöhemmin kappelin muuttamisesta kirkoksi. Sen toteuttaminen ei kuitenkaan ole edennyt, sillä uusi suunnitelma osoittautui liian kalliiksi. Sittemmin on tutkittu taloudellisempia vaihtoehtoja.
2003 Kiinteistövirasto ehdottaa, että kaupunki ostaisi 105 hehtaaria maata yli 16 miljoonalla eurolla Hakuninmaalta ja Honkasuolta. Alueet omistaa Kapiteeli Oyj, joka on valtion omistama kiinteistösijoitusyhtiö. Kaupunginhallitus kuitenkin päätti palauttaa ehdotuksen uudelleen valmisteltavaksi.
2000 Kaupunginvaltuusto hyväksyy 7.6. Vuorenjuuren asemakaavan. Kaava sisälsi kerrostaloja sekä 20 kytkettyä pientaloa. Pientalojen osalta kiinteistölautakunta varasi tontit omatoimista rakentamista varten.